Yhtäkkiä havahduin ympärilläni vilistäviin sanontoihin ja niiden sanomaan. Huomasin, että niiden ainoa pyrkimys on pitää ihminen jotenkin alisuorittajana koko elämänsä, ettei kukaan luule itsestään liikoja tai ainakaan yritä mitään liikaa. Mietiskelin muutamaa sanontaa ja tuli tällaisia mieleen:

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

- minä vastustan tätä sanontaa. Sen tarkoitus on pitää ihmiset ihan turhaan nöyrinä ja vaatimattomina sekä jatkuvassa varovaisuuden tilassa, ettei vaan yritä mitään liikaa, ettei vaan epäonnistu missään  nimessä. Totta kai ihmiselle on hyväksi himmailla, koska on suuri riski onnistua! Eihän sellainen käy laatuun! Siinähän voi ylpistyä! Ehdotankin sanonnan muuttamista seuraavasti: Joka kuuseen kurkottaa, sen kaula venyy.

Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

- olen tuntenut lukuisia ihmisiä, jotka ovat kärsineet hirveitä asioita mutta ketään heistä kärsimys ei ole jalostanut. Päinvastoin. Mitä hienoa on kärsimyksen tilassa? Paha olla, paha mieli, sattuu sydämeen ja sieluun ja sitten pitäisi jäädä siihen tilaan kun se on jotenkin jaloa! Että mitä kärsivämpi artisti, sitä paremmin hän laulaa. Voisiko sanonnan muuttaa esimerkiksi näin: Jos aina ahdistaa ja koko ajan kärsit, tee jotain rakentavaa elämällesi.

Rumat ne vaatteilla koreilee.

- pukeutukaa säkkiin ja tuhkaan! Kauneus, turhuuksien turhuus! Onhan se synti, että ihminen pitää vaatteista, pukeutuu hyvin. Mieluiten kannattaisi kuitenkin käyttää vanhoja verkkareita, sillä lunastaa katu-uskottavuuden. Ei pidetä pinnallisena hölmönä.

Itku pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta.

- älkää naurako tai pian tulee muistutus kuolevaisuudesta. Jos nauratte, ihmiset luulee, että olette tyhmiä tai vähintäänkin kännissä. Valmistautukaa joka ikisellä ilon hetkellä, että saatte maksaa moisesta pinnallisuudesta jollain tapaa. Talonne palaa tai ajatte kolarin. Ha! Minähän nauran, näen hauskuutta kaikessa. Naurua on myös monenlaista, ainoa mikä ei minua miellytä on pilkkanauru mutta oikeastaan se ei tarkasti ottaen ole naurua vaan sisäinen, ruma tyrä, joka tulee näkyville, joka ilmenee naaman vääristymisenä ja sitä luullaan nauruksi. Naurakaa ihmiset sydämenne kyllyydestä. Ei teidän takananne seiso perkelettä, joka vain odottaa tilaisuutta iskeä ja pilata ilonne hetkeä. Uusi sanonta onkin: Naurakaa nauramasta päästyänne ja vielä kerran senkin jälkeen.

Tässä on nimittäin järkeä. Ennen vanhaan palkattiin naurajia komedioiden taustanaurajiksi. Nämä sitten tekivät työtä käskettyä ja nauroivat hirveesti aina komedian mukana. Sitten ohjelma lopetettiin ja naurajat jäivät työttömiksi. Suurin osa heistä masentui. Nauramisen lopettaminen teki heidät ankeiksi ja he alkoivat kärsiä. Kertoo paljon naurun voimasta, tekonaurunkin.

Variskin äänellään laulaa

- Ha! Niinpä laulaa ja hyvin muuten vetääkin! Oikein riekkuu siellä oksalla, että minä poika laulan, ääneni rääkyy ja kuuluu kauas ja räkätän tämän lauluni vielä satoja kertoja! Niin pitää ollakin. Laulaessaan ihminen on yhteydessä sieluunsa, hän purkaa sen taakkoja, kokee onnea ja tunteita ja on rohkea. Kuppilat ympäri Suomen on täynnä monenlaista laulajaa karaoke-illoissa, kuka mitenkin jollottaa mutta pääasia että laulaa.

Kaikki kunnia vanhalle kansalle ja sen viisaudelle mutta ankeuden aika olkoon ohi sanontojen osalta. Muutenkin on elämä joskus hyvin ankeaa joten tekee vaan hyvää pukeutua kauniisti, kurkottaa kuuhun asti pyrkimyksineen ääneen hohottaen ja välillä laulaen. Ja tehdä se iloiten. Ei varmaan vaikuta ihan täyspäisen käytökseltä mutta sitten myöhemmin on mukavampi kärsiä kun on sitä ennen ollut hyvä olla.