Yhtäkkiä aloin ajatella olevani jotenkin tv-ohjelmallisesti rajoittunut. Olin vuosia kieltäytynyt katsomaan mitään jenkki-sarjoja, koska olin varma, ettei OZ-sarjan jälkeen ole voitu tehdä yhtään mitään niin mahtavaa eikä ennen sitä eikä sen jälkeen ollut mitään muutakaan. Jotkut epäilivät, että minä kuvittelin jenkkien jääneen Frendit -aikaan. Varmasti olivat oikeassa siinä.

Päätin ottaa tietoisen riskin, olla avaramielinen ja tutkailla mahdollisimman monia jenkki-sarjoja. Onhan pelkästään rajoittuneisuutta katsoa pelkästään skandinaavisia ja britti -sarjoja sekä ranskalaisia ja espanjalaisia elokuvia. Vai?

Minä sitten päätin katsoa Netflixistä maratonina The Glades -sarjaa, koska siinä oli pääosissa Passmoren Matt Joe Longworthina. Voi pojat siinä oli katsomista, neljä kautta. Vaan kas kummaa! Punaisena lankana jälleen kerran oli "saavatko he toisensa", törröhuuliset, bikineissä ravaavat naiset, vaikeat tilanteet, jossa mahdollinen pääosapariskunta etääntyi ja taas lähentyi. Siinä sivussa tapahtuu murha, pari, jotka selvitetään kolmea epäiltyä epäillessä. Lopulta rupesin ottamaan jo aikaa ja huomasin selvän kaavan, joka rupesi tympimään. Sarjan tapahtumat oli kellotettu täsmällisesti joka jaksossa, suurinpiirtein tiesi, että tässä kohtaa aletaan epäillä näitä kolmea ihmistä, joista epätodennäköisin paljastuu murhaajaksi viimeisen viiden minuutin aikana. Ja tietysti aina se kaunis bikini-nainen ilkeän näköisenä heti alussa herättämässä epäilyksen katsojassa, että tämän on pakko olla murhaaja.

Meni todellakin hermot sitten kolmannen kauden kohdalla kun Jimin tyttöystävä alkoi vikuroimaan, että haluanko vai enkö halua. Olisin moisen eukon heittänyt jo jonkkaan ja toivottanut hyvää loppuelämää. Muutenkin nainen oli yksinkertaisuuden perikuva, varsinainen koomapotilas vaikka tietysti kaunis. Hermot menivät siinä mielessä, että tajusin taas tuhlanneeni elämääni täysin idiottiin jenkki-sarjaan.

Vaan sitten myöhäsyntyneenä löysin brittien Peaky Blinders -sarjan viime viikolla Yle Areenasta. Pidättelen nyt viimeisen jakson katsomista siitä syystä, etten halua sen loppuvan ikinä.

Kyllä tässäkin sarjassa on ihmissuhdedraamaa mutta kun britit tekee jotain, ne tekee sen tyylillä, aivotoimintaa hyväillen. Cillian Murphy Tom Shelbynä on jotain sellaista, että tekisi mieli tanssia Morris Dancea kaiken sen ajan, jolloin en katso tätä sarjaa (https://www.youtube.com/watch?v=L2mlWZJSGr4).

Sarjan musiikki on täydellisen loistavaa, on hankittava se soittolista jostain. Tapahtumat ovat osittain raakojakin mutta mitä muuta voi odottaa alamaailmasta. Raukkamaiset petturit vellovat muiden mukana, sikamaisia kiristäjiä, verenpaineet on koholla näitä katsoessa. Ikinä ei arvannut mitä tapahtuu ja missä kohtaa. Katsominen onnistui minulta vanhalta ihmiseltä kunhan pidin nitroni vieressä.

Enpä tästä sarjasta enempää kerro, koska se pitää itse katsoa alusta loppuun tietämättä yhtään mitään muuta kuin sen, että se todellakin kannattaa katsoa. Tämän kirjoituksen jälkeen katson viimeisen hartaasti säästämäni puoli tuntia sydämellisesti toivoen, että se yksi urpo näkee tiensä pään, tavalla tai toisella.

The Gladesin katsomisen lopetin neljännen kauden kolmannessa jaksossa. Hyvä niin, koska arvasin aivan oikein, että sarja päättyy cliff hangeriin, joka tässä tapauksessa (Varoitus: Sisältää osittaisen juonipaljastuksen!) olikin sitten yllättäen se, että saako pääosapariskunta toisensa sittenkään. Hö.