Olen katsonut ensimmäisen Tuntematon sotilas -elokuvan niin monta kertaa, että osaan elokuvan kuluessa useimmat tapahtumat ja vuorosanat ulkoa. Silti joka kerta yllätyn ja järkytyn, että Koskela kuolee. Hänen kuolemansa ei mene jakeluun vaikka olen Täällä pohjan tähden alla -kirjatkin lukenut. Koskela nyt vaan on miehistä parhaita ja menen torjuntaan aina kun hän elokuvassa kuolee. Muutkin tyypit soittelevat sieluani, heistä on tullut kummitustuttujani, joista kovasti pidän.

Sivumennen sanoen vastustin kun jouduin väkisin aloittamaan Tuntematon sotilas -kirjan lukemisen aikoinaan opettajani käskystä. Eipä mennyt kuin muutama sivu enkä voinut enää lopettaa. Ahmin kirjan sen viikonlopun aikan ja sain sellaisen tajunnan räjäytyksen, ettei se ole unohtunut vieläkään. Kirjan henkilöt alkoivat elää päässäni ja elävät siellä tänäkin päivänä rakkaina tyyppeinä.

Ensimmäinen Tuntematon -elokuva on ikoninen teos. Siinä kyllä näytteli sen ajan tähtiä (ah mm. Tauno Palo ja Jussi Jurkka) mutta ne pystymetsästä tulleet näyttelijät olivat aivan yhtä herkullisia. Toki näytteleminen oli kuin nuorisoseuran näytelmäkerhosta ajoittain mutta kaikella rakkaudella sanon: Mitä sitten! Nuo rakkaat kohtaukset elävät mukana ystävien kanssa dialogissa: Ei saa jäädä tuleen makaamaan! Asialliset hommat suoritetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat! Tällä mä pärjään ainakin puoli vuotta! No siehän sälli oot! Mennähän rauhas, ei soo ihmises, soon korkeemmas käres.

Sitten kävin katsomassa Mollbergin tuntemattoman silloisena itsenäisyyspäivänä. Sotaveteraaneja käveli sisään ja kaikki nousivat kunnioittaen ylös. Sitten katsottiin ihan toisenlaisen Tuntematon ja kun se loppui, oli porukka hyvin hiljaista. Sotaveteraanikatsojien poistumista ei oikein voinut ilman kyyneliä katsoa, tein töitä, etten nyyhkyttänyt ääneen. Jälestä päin oli kova kiistely ihmisten kanssa oliko juuri tämä versio tarpeellinen ja "oikeanlainen". Minusta se oli hyvä versio, ihan omansa eikä verrattavissa ensimmäiseen. Paljon synkempi ja kenties realistisempi, enhän voi tietää kun en siellä sotimassa ollut.

Nyt tehdään uutta Tuntematonta. Emme tiedä ketkä näyttelevät mutta minun harras toiveeni on, että siellä ei näkyisi hirviniemiä ja muita joka putouksen saman vitsin toistajia. Parhain versio olisi jos ihan tavalliset kansalaiset näyttelisivät miten parhaiten taitaisivat, nimettömät, tuntemattomat. Se olisi kunnian osoitus niille, jotka silloin oikeasti sotivat. Onhan elokuvan nimi Tuntematon sotilas. Ne tuntemattomat miehet, joilta ei kysytty haluatteko mennä sotimaan. Jos elokuva on sitten täynnä putous-ukkoja, se menee heidän pällistelykseen ja oikea asia hämärtyy. Mutta koska nykyaika on yhtä kuin viihde ja viihtyminen, pelkään pahinta. Minä jätän sitten väliin sen elokuvan. Mutta jos Peter Franzen näyttelee siinä, niin voin joustaa nyrpistelevässä kannassani, koska hän on yksi parhaita näyttelijöitä mitä Suomessa on ikinä ollut.

En minä vouhkaa sodan ihannointia, päinvastoin. Olen niin monen sotaveteraanin kanssa asioista keskustellut, että jokin käsitys on tullut siitä mitä siellä tapahtui silloin. Kaukana oli sankaritarinat, rohkeutta toki oli ja taistelutahtoa mutta myös pelkoa ja järkytystä. En ymmärrä miten nämä miehet kestivät sen kaiken ja heidän tarinansa arkeen palaamisesta ovat jääneet syvälle mieleen.

Toinen ukkini joutui Pärmin pataljoonaan koska oli polittisesti arveluttavaa ainesta ja syystäkin. Jotenkin hän onnistui pääsemään pois ennen taisteluihin joutumista ja vietti pitkän ajan turvasäilössä vankilassa, josta minulla on dokumentitkin. Vaikka hän ei ollut sotimassa, muutti sota hänenkin elämänsä lopullisesti ja vaikutti elämän loppuun asti.

Miesten kohtaloita miettiessäni toivon vain, että yhtään kestopellehermannia ei Tuntemattomassa näy. Näitä joka ohjelmassa naamaansa väänteleviä kakka-pippeli-hihihi-läppäläppä-vitsimiehiä. Ihan vaan siksi, että sitä osastoa on jo ihan tarpeeksi muutenkin.

Katsotaan miten käy.