No jos minä nyt tämän kerran menen ja osallistun sukukokoukseen. Aavistukseni eivät olleet rauhalliset sillä ihan syystä olen vältellyt moisia yhteistilaisuuksia hyvin pitkään mutta ajattelin, että aika on muuttanut asioita ja ihmisille tullut lisää sävyjä.

Ahdistukseni lisääntyi mitä enemmän porukkaa saapui paikalle. Minun tehtäväni oli pitää huolta tarjoiluista ja siitä, että kaikki saavat osansa. Aurinko paahtoi ja tehtävää riitti.

Alussa kaikki oli hyvin. Ihmiset käyttäytyivät muodollisesti ja myhäilivät. Sitten tuli paikalle suvun mustalammas ja rääkäisi: Perkele! Nyt saatte kuulla totuuden itsestänne ja koko s----n suvusta! Ihmiset jännittyivät ja tuijottivat miestä, jolla oli aito hevosen häntä kainalossa. Mies läimäsi hännän pöydälle ja huusi raivon vallassa: Siinä! Siinä on Pertin hevosen häntä, juuri se mitä te olette minulta aina yrittäneet viedä! Nyt saatte sen! Minä en sitä enää tarvitse sillä tiedän Pertistä totuuden eikä hän ole minulle enää mitään!

Sukulaiset tuijottivat himottua hevosen häntää silmät palaen. Vihdoinkin he saavat käsiinsä tuon 60 vuotta vanhan sukuriitojen aiheen. Yhtäkkiä ja ilmiselvästi näki, että jokainen tajusi yhtäaikaa ongelman: kuka saa hännän?! Alkoi raivoisa väittely, ihmiset huusivat naamapunaisena toisilleen, eräät jo hivelivät häntää mutta toiset repivät kädet pois: häntää ei saa koskea, se on suvun aarre! Jokainen koki, että se oli juuri hänelle, että juuri hänellä oli oikeus saada se.

Minä seisoin katetun pöydän äärellä kahvipannut höyryten ja odotin milloin kiihtymys lakkaa, jotta pääsen tarjoilemaan. Suvun musta lammas tuli luokseni ja pyysi kahvia. Näin, että mies oli raivon tilassa mutta jotenkin helpottunut. Hän sihisi minulle hampaiden välistä: Tiesitkö, että tämä suku on sairas ja perverssi. Pidättelin hymyäni ja sanoin, että jotain olen saattanut aavistella. Musta lammas aloitti sitten kertomuksen suvun hirveistä salaisuuksista, jotka hänelle oli viime viikolla kuolemaa tekevä ihminen paljastanut. Tarinat sisälsivät verta, äpärälapsia ja suolenpätkiä. Oli kuljettu käsiaseet taskussa ja taisteltu kunniasta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen tarinaa kuullessani, että lähinnä oli taisteltu kunniattomuuden puolesta. Liika moraalin taju ei ole tätä sukua liioin vaivannut. Pieniä on kiusattu ja vahingon ilo ollut suurin ilo.

Sillä välin hevosen hännästä jo avoimesti tapeltiin. Häntää revittiin joka suuntaan ja iskuja jaeltiin. Viimein joku onnistui hännän heittämään sivuun ja minä vaivihkaa vein sen kaappiin. Hännän heittäjän perässä jo juostiin pihalla kostot mielessä. Yritin suunnata mielenkiinnon kahvitarjoilun pariin ja viimein siinä onnistuin.

Ihmiset keskustelivat tiukasti hampaiden välistä samalla kun nauttivat kahvipöydän antimista. Tilanne oli kireä ja Musta Lammas sytytti tilanteen lopullisesti kun iski Pertti-vainaan kultakellon pöytään. Siinä s----a! Pitäkää tuokin! En p---e halua pitää sellaisen paskaihmisen omaisuutta enää! Kaikkien katseet suuntautuvat kiiltävään kelloon: Se Kello! Kädet tavoittelevat sitä, toisten kädet repivät käsiä pois. Lopulta minä otan kellon kylmästi itselleni ja sanon vakaasti: Juokaa kahvinne tai menkää pihalle tappelemaan. Siten saankin sitten huomion itseeni. Eräs mies nousee pöydästä ja yrittää raahata minua pöytään, minun pitää kuulemma oppia olemaan ihmisten kanssa ja nyt on kertakaikkiaan tultava seurustelemaan suvun kanssa. Tilanne menee fyysiseksi ja saan tehdä töitä, ettei minua siirretä yhtään minnekään. Alkaa jo hermot mennä ja otan entisen jenginuoren sanavaraston käyttööni ja uhkailen väkivallalla ja aiheutan suurta mielipahaa ja loukkaantumista. Olen siitä pelkästään onnellinen, pääsen vapaaksi ja piilotan kellon. Tarjoilen tilaisuuden loppuun ja harjoitan itsehillintää kunnes vieraat lähtevät.

He onnettomat unohtivat taistelun tuoksinassa SukuHännän ja Kellon. Otan hännän ja isken sen leivinuuniin klapien kanssa, sytytän tulet ja menen pihalle. Katolla heiluu musta savukiehkura kun SukuHäntä ottaa tulta ja häviää sinne minne kuuluukin: menneisyyteen. Sitten kävelen suoraan rantaan, katson kelloa vielä kerran pitkään julmasti hymyillen ja heitän sen järveen. Hyvästi. Suku saa keksiä muuta riidan aihetta enkä minä osallistu enää ikinä suvun rientoihin.