Oli juuri muuttomanööveri pakkaamisineen meneillään ja tuskastuin kirjojeni määrästä. Katselin rivistöjä ja vetäisin urheana henkeä: luovun kaikista kirjoistani ennen muuttoa. Selvä. Nyt se on päätetty. Käyn kirja kirjalta kaikki läpi, hyvästelen ne ja se on siinä. Minimalismi on astunut elämääni.

Ensin kävin läpi sotakirjastoni. Mannerheim ristin -ritarit. Juu, siellä se Schadewitz Einar katselee kuvassa. Muistan tarinan kun Einari sodan jälkeen etsi töitä ja laittoi armeijaan ryppyisen käsin kirjoitetun hakemuksen, jossa luki jotenkin näin: "Etsin paikkaa. Kaikki mitalit sodasta on." Moni muukin oli hakenut paikkaa mallikelpoisine hakemuksineen ja meriitteineen mutta Einari sai paikan. Sitten tuli eteen Vilho Rättön kuva. Mies hoiti sotahommansa niin, että hänelle myönnettiin Marskin risti. Oli kirjuri mennyt innoissaan Rätön luokse ja kertonut uutisen. Rättö ihmetteli, että mikä se semmonen risti on, että mie en tient koko ristist mittää. Laitan kirjan sivuun ja tartun seuraaviin: Murtuneet mielet. Fasismin lumous. Syntynyt syylliseksi. Berijan puutarhat. A woman in Berlin. Pantinlunastajat. Isosaari. Kaikki vaan laatikkoon ja pois.

Sitten on vuorossa Englannista hinatut kirjat. Historiaa, idiomi-kirjoja, sanakirjoja, keittokirja. Ja laatikkoon ja pois. Käsityökirjat. Menkööt kaikki. Hirveä raahaaminen. Merja Topin savolaiset rakkausrunot: Voe tätä rakkauven miäree. UppoNalle. Ralf Långbackan elämäkerta. Kalevala. Kirjoja. Kirjoja. Kirjoja. Laatikkoon ja pois. Vien ne muuttopäivänä kaatopaikalle.

Sitten tuli muuttopäivä ja muutoukot kysyy mitäs näille kirjalaatikoille. Juu ne! sanon. Ei muuta ku pakatkaa autoon ja viedään ne uuteen kotiin. Ne on mun parhaat ystävät, en mä niistä voi luopua.

Täällä ne nyt sitten ovat taas uudessa paikassa. Tosin ylitin itseni ja vein kirjaston kierrätyslaatikkoon neljä kirjaa. Mukana kotiin tosin imeytyi 5 kirjaa eli plus miinus nolla ja vähän päälle. Ainakin mä yritin!