Olen varmaan epäkunnioittava sika kun ihmettelen Jouko Turkan neroutta, josta nyt lehdistä saan lukea hänen kuolemansa johdosta. En tosin aio pahoitella mahdollista epäkunnioittavuuttani koska en halua olla tekopyhäkään. En myöskään ymmärrä ns. taiteesta yhtään mitään, joten en ole siinä mielessä täydessä ymmärryksessä tätä kirjoittaessani.

Mutta yhden asian minä ymmärrän: kun ihminen pitää rikkoa että saadaan aitoa teatteritaidetta, siinä on jotain niin sairasta, että en suostu uskomaan. Ei varmasti auta asiaa se, että ihminen viedään lataamoon taiteen nimissä kun hänet on ensin pitänyt henkisesti tuhota jonkun aidomman näyttelijäsuorituksen nimissä. Joillekin "rikkominen" varmaan sopii mutta ei kaikille. Tämä ei ole mitään muuta kuin sikamaisuutta, sadismia ja julmuutta. Sori vastustajat, sanon vain teille, että keisarilla ei ole vaatteita, näettekö sen vai  näettekö vanhat virttyneet verkkarit, valitkaa. Varsinkin kun Jouko Turkan opetuslasten tuotoksista tulee ensimmäinen mieleen Jumalan teatterin paskan heittäminen. Sori vaan, minä pystyn siihen ilman jonkun kuolaa valuvan alistajan apuakin. Ei tarvitse psyykeä rikkoa moisen taiteen vuoksi. Kaikenlaista paskaa teatterissa silloin tapahtuikin.

Kyllähän niitä tuli telkkarissa nähtyä, nykiviä, hyppiviä, kuolaavia, tuijottavia näyttelijäopiskelijoiden harjoituksia. En epäile hetkeäkään, etteikö tällainen veisi ilmaisua sfääreihin ja etteikö teatteri olisi katsojille tajunnan räjäyttävä kokemus. Ymmärrän hyvin, että teatterin pitää rikkoa rajoja ja ärsyttää katsojia myllertämään ajatusmaailmaansa. Niinhän se teki minunkin kanssa. Vieraannuin teatterista noina aikona täysin. Ei ole minun kuppini teetä tuo.

Toisaalta, eivät varmasti tuon opettajansa koulaamat näyttelijät tästä mielipiteestäni pahastuneet, koska eikö se tarkoitus ollutkin, että herätetään ajatuksia ihmisissä ja näitä ajatuksia nyt teatteri minussa heräsi. Ei puutu enää kuin otsasta se juntti-leima. Kiitos. Otan sen mielelläni.