Oli tympeää lukea kommentteja kun Saara Aalto lähti laulukisoihin Englantiin. Ne meni jotenkin näin enimmäkseen: Mitä se luulee olevansa. Maitojunalla tulee takaisin. Myötähävettää sen eukon puolesta näin suomalaisena. Sinne mennään pätemään eikä se osaa ees laulaa. Mitä se edes yrittää! Muka menestyy ulkomailla! Pah! Eihän se täällä Suomessakaan ikinä osannut mitään. Jos se vaikka mokaa siellä laulukilpailuissa niin taas saa hävetä.

Sitten Saara yllättäen menestyikin. Kerta toisensa jälkeen hän eteni kilpailussa. Yhtäkkiä hän suorastaan puhkesi kukkaan, revitteli menemään, näki miten hän alkoi löytää tulkintaa lauluunsa, rohkeus kasvoi. Edelleen nettikeskusteluissa jatkui sama älämölö. Miten tuo eukko tuolla pääsee eteenpäin! Eihän se osaa laulaa! Oottakaa vaan, että kohta se romahtaa ja huomaa, ettei kannattanut mennä tavoittelemaan mitään turhia unelmia! Että nyt kyllä siellä ollaan kuplassa mutta kun se taas ensi viikolla putoaa niin arki alkaa. Turha edes yrittää! Että kyllä me sitten nautitaan kun tuo hölmö tulee takaisin itkien.

Saara erehtyi sanomaan jossain haastattelussa, että hän nauttii Lontoossa siitä, että saa olla oma itsensä, ettei häntä tuomita ja arvostella ikävästi koko ajan. Että on ihanaa esiintyä ja varsinkin kun häntä kannustetaan olemaan oma itsensä. Että Suomessa ei ole hänelle mitään. Sitten vasta alkoikin katkerat avautumiset nettikeskusteluissa. Miten Saara kehtaa haukkua suomalaisia! Mikä hän luulee olevansa! Ei tarvitse tulla takaisin Suomeen, meitä on niin syvästi loukattu, ettei tämä unohdu ikinä! Tuho kohtaa Saaran uraa ilman muuta. Ettäs kehtaa! Hän on saanut kaiken Suomen valtiolta ja tuolla haukkuu meitä törkeästi!

Entä se uutinen kun Saara kertoi saaneensa agentin tai managerin, minä niistä mitään ymmärrä. Sitten huudettiin, että minä kyllä guugletin ja se firma on ihan hanurista! Ei mitään laadukkaita laulajia tai yhtään mitään muutakaan ole heillä! Kyllä Saaralle vielä totuus paljastuu ja nöyryyttä tulee tuollaiselle kukkoilijalle! Luuleeko se olevansa joku laulaja? Ei ikinä ole! Kyllä Matti ja Teppo on sata kertaa parempi!

Jotenkin alkoi tuntua näiden muutaman kuukauden aikana, että missä tahansa muualla Saara tulee onnellisemmaksi, missä tahansa muualla hänet otetaan vastaan paremmin kuin hyvin. Tämä paskan määrä mitä olen netistä lukenut on ollut niin massivista, ettei voi kuin hymähtää. Saara yritti Suomessa kaikkensa, jotta voi laulajan menestyä. Ei onnistunut. Minusta Saara osoitti suurta fiksuutta ymmärtäessään, että jos hänen laulunsa ei pure Suomessa, voi koettaa muualla maailmalla.

En ota siihen kantaa onko Saaralla karismaa, osaako hän laulaa, onko hän tarpeeksi nöyrä. Hän ei ole minun blues-himoani täyttävä laulaja mutta minä nostan hattua tuollaiselle ihmiselle, joka yrittää yrittämisen jälkeen ja kestää kaiken nuijimisen ja haukkumisen. Hän ei antanut milloinkaan periksi vaikka varmasti on ollut heikkoja hetkiä. Hän on laulanut Andrea Bocellin, Jose Carreran kanssa, hän on tehnyt uraa Kiinassa ja Japanissa, puhuu molempia kieliä. Kuinka moni nillittäjä voi itsestään sanoa samaa? Onko yrittämisen taso samaa luokkaa? Kuinka paljon ihmisen täytyy tehdä asioita ja onnistua ennen kuin hänestä ollaan suomalaisena ylpeitä? Onko niin, että pienikin moka tai epäonnistuminen pyyhkii kaikki onnistumiset tuosta vaan? Ruotsi kyllä pärjää joka paikassa ja musiikin alalla heidät tunnetaan ympäri maailmaa. Onkohan heillä jotenkin erilainen asenne?

Annan Saaralle nyt neuvon. Älä tee mitään. Jos laulattaa, mene vessaan ja vedä pönttö. Pidä pääsi alhaalla ja tukka likaisena. Sano joka paikassa: en minä ole mitään. Ole nöyrääkin nöyrempi, vähättele itseäsi. Hoe: Antakaa anteeksi, että olen olemassa. En minä mitään pahaa. Muuta erämaahan ja katoa. Mieluiten rupea juopoksi ja tee yhteistyötä Seiska-lehden kanssa, silloin sinusta voidaan pitääkin. Sitten on kaikki hyvin. Kunnes löytyy joku muu törkimys joka luulee itsestään liikoja. Kyllä sille näytetään sitten myös heti sen paikka.