Osa 1

 

Herman syntyi äpäränä. Olot olivat vaikeat ja äiti antoi lapsensa köyhäintalon lastenosastoon. Sieltä Herman haettiin huutolaislapseksi ja kävi niin hyvä onni, että lapseton pari piti pojasta hyvän huolen ja yrittivät opettaa tälle uskoa jumalaan ja kohtelivat hellästi tätä. 

 

Herman oli villi lapsi eikä hän innostunut jumalasta, karkaili ja oli kuriton. Maalasi kaverinsa kanssa kylän ökyherran vastamaalatun talon seiniin tervalla hävyttömyyden ja oppi vihaamaan ahneita ja ilkeitä ihmisluonteita. Lopulta kasvatusvanhemmat eivät enää tienneet mitä tehdä ja laittoivat Hermannin poikien kasvatuslaitokseen.

 

Poika oli kuriton sielläkin. Hän sai vähän väliä karsseria, oli päiväkaupalla kopissa vedellä ja leivällä mutta ei Herman antanut koskaan periksi. Hän vihasi auktoriteetteja eikä halunnut alistua. Taas hän lähti karkuteille, poltti tupakkaa ja oli itsepäinen. Poikakodissa hän kuitenkin oli 16-vuotiaaksi asti ja sain hyvän koulutodistuksen lähtiessään. Herman oli välkky, levoton ja taiteellinen. Hän oli oppinut laitoksessa soittamaan vaskisoittimia ollen siinä hyvinkin lahjakas. Kasvatuslaitoksessa isommat pojat hakkasivat pienempiä ja pakottivat nämä kurittomuuteen. Herman oppi pitämään puolensa ja kovettui.

 

Herman palasi kasvatuskotiinsa, jossa isä oli jo kuollut. Hän yritti siellä vielä elää ja olla mutta levoton veri veti maailmalle. Herman lähti tapaamaan oikeaa äitiään, joka ei halunnut tuntea poikaansa mutta poika oli itsepäinen ja asettui taloksi äitinsä ja tämän uuden miehen luokse. Uusi mies, Juho, oli reilu ja mukava mies ja tämä piti huolta Hermannista kunnes ei enää kyennyt. Köyhyys oli kovaa ja piti ajatella omaa perhettä.

 

Veljessodan tuulet alkoivat jo puhaltaa. Juho oli liittynyt punakaartiin ja ehdotti Hermannillekin, että tämä liittyisi myös. Että siellä saisi palkan ja ruokaa. Herman meni kysymään olisiko siellä työväen soittokunnassa torvensoittajalle hommia. Niitä luvattiin hänelle ja niin Herman iiittyi punakaartiin. Hän ei sinne kuitenkaan lopulta päässyt soittamaan torvia vaan hän joutui rintamalle.

 

Viipurissa Herman ja punakaartilaiset joutuivat valkoisten vangitsemiksi ja alkoi matka kohti Tammisaaren vankileiriä. Matkan aikana Herman huomasi, että oli ihmisä, jotka halusivat hyötyä vangeistakin. Joka ruoan murenta tarjoava ihminen halusi siitä korvauksen ja Herman ihmetteli miten hädässä olevia halutaan riistää. Hän ymmärsi myös, että köyhiä olivat kaikki.

 

Olot Tammisaaressa oli hirmuiset. Herman kertoi, että siellä syötiin kaikki mitä irti saatiin. Oli saatu kiinni kissa ja siitä valmistettiin jonkinlainen ruoka. Jotkut olivat liottaneet kengänpohjia, jotka siihen aikaan olivat nahkaa ja niitä imettiin ja yritettiin jyrsiä. Ihmisiä kuoli kuin kärpäsiä. Toverit varastivat toisiltaan, tuli riitoja ja väkivaltaa ja sen lisäksi vielä jotkut vartijat olivat täysiä sadisteja. Jotkut ihmiset yrittivät auttaa vankeja ja toivat aidan taakse jotain syötävää mutta pian vartijat tulivat estämään teon. 

 

Herman oli valehdellut ikänsä nuoremmaksi ja pääsi sen takia pois leiriltä. Hän kävi Tampereella ja näki, että kaupunki oli aivan tuhottu. Herman jatkoi kulkurina jonkin aikaa, pummasi ruokaa ja juomaa. Yritti tehdä satunnaisia hommia ja joutui varastamaankin. Lopulta kotikaupungissaan hän kuuli, että Helsinkiin kannattaa mennä ja sinne hän lähti.

 

Helsingissä hän onnistui liittymään meriväen soittokuntaan. Soittokunta soitti presidentin linnassakin ja joskus kulkueissa kaduilla. Oli keikkoja myös tanssipaikoissa. Sitten Herman päätti, että nyt riittää, lähdetään maailmalle. Jotakin kautta hän ja ystävänsä Holopainen saivat salamatkustajien paikat hiililaivaan. Hiililaivan lämmittäjän veli oli kuollut Tampereen taisteluissa ja halusi auttaa työläispoikia. Niinpä miehet lapioitiin hiilien alle ja laiva lähti. Kun laiva oli tarkastettu, miehet saivat tulla hiilien alta pois välillä. Lämmittäjä vei heille juomaa ja kävi varoittamassa kun piti taas piiloutua.

 

Miehet selvisivät Englantiin asti ja lopulta hortoilivat täysin kielitaidottomina Lontoon katuja. Vaikka he olivat peseytyneet, heidän naamansa loistivat taas mustina, hiilipöly tuli taas ihohuokosista. Karkulaivan lämmittäjä oli neuvonut missä on Lontoon merimieskirkko ja kommellusten jälkeen he sen löysivät.

 

Seikkailu jatkui vielä pitkään. Lisää tarinaa myöhemmin.