”Teidän kannattaa tulla nyt tänne osastolle katsomaan isäänne, hän taitaa olla nyt loppusuoralla.” Suljin puhelimen ja aloin hitaasti etsimään takkia ja kenkiä. Edessä olisi raskas matka faijan luo. En ehkä enää ikinä näkisi  häntä tämän jälkeen. En vielä pystynyt ymmärtämään, että tämä on nyt lopullista.

 

Faija lepäsi sairaalavuoteessa ja tuijotti minua uskomatta silmiään. Emme olleet nähneet pitkään aikaan ja viimein kuin pääsin stadiin takaisin, kaduin, että olin ikinä minnekään lähtenytkään. Silitin faijan kaljua ja yritin olla iloinen ja puhelias kuten me aina ennenkin oltiin kun tavattiin. Oli hirveää, ettei faija voinut enää puhua, en voinut kuulla hänen ihanaa, pehmeää ja ilmeikästä ääntään. Faija vaan katseli minua.

 

Istuin faijan vierelle. Vielä osasin olla ihan rauhallinen mutta tunsin jo alkavaa hätää ja surua. Faija nukahteli ja palasi taas siihen. Olin siinä koko päivän. Kudoin sukkia faijalle vaikka tiesin missä hän niitä pian käyttää, taivassukkia. 

 

Muistelin menneitä ja hauskoja tapahtumia, faija selvästi kuunteli ja välillä yritti jotain sanoa mutta ei kuulunut muuta kuin örinää. Silitin faijan kättä, poskea. Sanoin, että arvaas mitä faija, sun nimi on annettu mun lapsenlapselle, poika syntyi viime viikolla. Faijan silmät suureni, hän yritti nousta istumaan sängyssä ja äänähteli. Näytin hänelle vauvan kuvaa, faija tuijotti vauvan kuvaa herkeämättä. Sitten hän taas vajosi taaksepäin ja sulki silmänsä.

 

Lähdin käymään kanttiinissa ja kun tulin takaisin, oli faija siirretty osaston aulaan sänkyineen. Vähän järkytyin siitä enkä ymmärtänyt miksi hänet oli siihen siirretty. Siellä faija kuitenkin tuijotti minua kun tulin siihen. Sitten en enää voinut pidätellä kyyneliä, itkin vain ja tuijotin minun rakasta ukkeliani siinä. Koska ei ollut muutakaan paikkaa meillä, oli minun siinä sanottava faijalle asiani: kiitos faija kaikesta. Olit ihana isä ja rakastan sua ihan hirveästi. Faijan silmistä valui kyyneleet.

 

Vihdoin joku tuli siirtämään faijan toiseen huoneeseen, edellinen oli tarvittu antaa jollekin muulle. Pääsimme vielä hetkeksi olemaan kahdestaan hiljaisuudessa ennen kuin faija sulki viimeisen kerran silmänsä. Kuulin kuinka hengitystä ei enää ollut. Suljin silmäni ja itkin kuin pieni lapsi. Nyt on kumpikin vanhempi poissa. Olen saanut saattaa kummankin pois rajan toiselle puolelle ja sanoa kiitokseni.

 

Muistin laulun, jota faijalle pienenä lauloin: Aja hiljaa isi nyt vain, niin sitten illalla leikitään. Aja hiljaa isi nyt vain, niin mä kiltisti sua odottamaan jään.