Olipa kerran poika nimeltä Pertti. Hänelle kerrottiin, ettei hänen kannattaisi tuntea olevansa poika, koska se väistämättä johtaisi myöhemmin siihen, että hänestä tulisi mies ja vähän sen jälkeen setämies. Jo se, että olisi mies olisi lähes yhtä paha asia kuin miehen myöhäisvaihe eli setämies. Ongelma oli siinä, että miehet ovat hirveitä, empaattiseen ajatteluun kykenemättömiä juntteja, hyvin toksismaskuliinisia ja aivan varmasti naisia alistavia tunnevammaisia persuja. Setämies-vaihe on kaikkein pahin, siihen liittyy myös väistämättä setäahdistus. Silloin mies ei osaa kuin tuntea kaikkivoipaa, monesti huonosti piilotettua naishalveksuntaa. Setämiehet ovat siitä ikäviä olentoja, että he luulevat olevansa oikeutettuja mielipiteisiinsä ja että heillä olisi oikeus elää omaa elämäänsä. Setämiehet tulee alistaa, heille pitää tuhahdella, hymähdellä ja kokonaisvaltaisesti väheksyä.

 

Pertti ahdistui tästä valtavasti. Hän oli jo jonkun aikaa tuntenut olevansa ihan tavallinen miehenalku ja hän oli haaveillut metsästysaseesta ja hirviporukkaan liittymisestä. Hänet valistettiin heti. Ei, Pertti, ei. Tuo kaikki on aivan väärin. Teet elämäsi virheen. Niinpä Pertti sitten päätti ottaa järjenvalon vastaan ja muuttaa elämänsä ainoaan oikeaan suuntaan.

 

Pertti muutti nimensä ensin Olloksi mutta se muistutti liikaa miesnimeä Olli, joten hän muuttikin nimensä Lallaksi koska siinä oli vivahdus naisnimeä Laila, joka aiheuttaisi juuri sopivan epämukavuuden tunteen persuissa mutta oikeissa piireissä  se aiheutti valtavan halausryöpyn, johon tulisi kaikessa pyrkiä. Olisi tärkeä tuntea paljon ja helliä kaikkia ihmisiä, pyrkiä hyväksi ihmiseksi.

 

Lalla vaihtoi kaikki vaatteensa pinkinvärisiksi. Ei siksi, että väri olisi feminiininen koska sellaista ei ole vaan siksi, että pinkki käy kaikille eikä väreillä ole merkitystä. Hän tosin sittemmin muutti vaatevärinsä mustaksi koska pinkkiväri oli loukannut hänen ystävänsä tunteita. Musta on sitä hyvä väri, että siinä on kaikki värit yhdessä. 

 

Alkuun Lalla puhui kaikkien kanssa kaikesta mutta ajan kuluessa hän huomasi miten kovasti eri ihmiset pahoittivat mielensä ja ahdistuivat niin, että hän alkoi olla enemmän hiljaa. Hänen oli myös lopetettava lihansyönti koska ystäväpiiri aina oksensi kauhuissaan hänen ruokansa päälle. Lalla alkoi syödä soijaa ja avokadoja ja chiansiemeniä. Hän oli kyllä kuullut, että ne tuodaan toiselta puolelta maapalloa lentokoneella ja sikäläisillä alkuperäiskansoilla oli ruoat loppuneet kun ne rahdattiin muualle. Lalla kuitenkin ajatteli, että eihän se hänen ruokansa niin paljon ilmastonmuutokseen vaikuta ja kyllä alkuperäiskansat keksivät jotain muuta ruokaa varmasti. Ei oikein voi eettisten syiden takia alkaa liikaa antamaan periksi esimerkiksi syömällä lähiruokaa koska maanviljelijät ja varsinkin lihan- ja maidontuottajat ovat aivan perkeleestä. Heitä Lalla ei aikonut tukea millään tavalla koska nämä ovat pahimipia saastuttajia ja ilmastonmuutoksen syyllisiä koska heidän lehmänsä pierevät niin paljon. Hän oli kyllä miettinyt syvällisesti myös muita kulutustottumuksiaan ja lopettanut turhan ostamisen mutta viimeisimmät puhelin-ja läppärimallit hän aikoisi hankkia aina koska on digiaika. Myöskään banaaneista hän ei luopuisi.

 

Lalla oli myös oppinut, että ne, joita ennen kutsuttiin naissukupuoleksi, ovat parempaa väkeä. Näillä kun on joku erityinen hyvyyden keskittymä, miten sen nyt sanoisi, ikiaikainen viisaus. He ovat tasavertaisia kaikkien muidenkin olentojen kanssa ja varsinkin mainoksissa tämä näytetään ”voimaantunut nainen” -tyylillä. Siinä naisen näköinen olento kävelee leuka pystyssä sivuilleen katsomatta napaten jonkun surkean miesoletetun kädestä tämän juoman ja menee ylväästi muista piittaamatta eteenpäin. Lalla ei vielä aivan ymmärtänyt miten tähän suhtautuisi koska hän oli aivan vasta oppinut, ettei ole sukupuolia. Sekin oli vaikeaa ymmärtää, että jos nainen on voimautunut, miten hän on siinä tapauksessa uhri kun lähtee Lähi-itään daesh-joukkoihin uskonsotilaan vaimoksi tai peräti alkaa siellä vaikka vanginvartijaksi ja hakkaa vankeja, että miksi sitten naiset pitäisi sieltä palauttaa kotimaahan manipuloituina uhreina ilman että nämä vastaisivat teoistaan siellä missä teot tekivät. Lalla ymmärsi, ettei kaikkea kannata alkaa liikaa ajatella vaan tärkeämpää on olla hyvä ihminen ja välttää vitsailua, ettei loukkaa ketään

 

Lalla eleli elämäänsä. Maailma on monimutkainen, hän tiesi, mutta voi elää hyvin elämäänsä kunhan vaan halveksii setämiespersuja koska sitten tietää olevansa itse hyvä ihminen ja siitähän elämässä on kyse.