- Nyt ei ole hyvä fiilis. En tiedä milloin tulee mun vuoro. Aina kun pitäisi olla, pitää jaksaa muidenkin puolesta. Alkaa tuntua, ettei ole enää suuntavaisto eikä horisontti synkassa. Väsyttää.

- Mites nyt noin? Onko jotain erityistä tapahtunut?

- No ei. Se on vähän sitä osastoa, että aikansa jaksaa kuulla olevansa supertyyppi, sellainen, jolle  on annettu taakka koska se jaksaa sen kantaa. Että on jotenkin erityinen kun joutuu kärsimään, että se on jotenkin kunnia ihmiselle. Eikä siinä mitään, kyllä mä oon tähän asti jaksanutkin ihmeen hyvin mutta nyt en ihan, en tällä hetkellä.

- Kerro lisää.

- No mä oon tossa jo pidemmän aikaa yrittänyt kumppania tsempata, sillä on paha masennus. Siinä sitten sivussa hoidan yksin kolme lasta, yritän hoitaa työni, kodin. Ei ole vaihtoehtoa, toisen vanhemmistahan pitää jaksaa kun toinen ei jaksa. Hyväksyn sen täysin ja toimin sen mukaan. Mutta nyt mua väsyttää todella. Yritin saada tukea niin sain hienoja tsemppiviestejä ja huudahduksia, että jos joku, niin sinä, pärjäät. Ja sitten kertovat omia huoliaan, ihan kuin alleviivatakseen, että kyllä meillä muillakin on raskasta. Tullut jotenkin surullinen fiilis.

- Mitä sä olisit toivonut?

- Että saisin vaan kertoa miltä tuntuu. Se olisi ehkä keventänyt taakkaa ja olisi helpompi hengittää. Mutta ehkä se on niin, että kun olen mies, ei pitäisi tuntua tältä. Että eihän miehet mitään heikkoja ole eihän niillä ole edes mitään tunne-elämää tai sitten se toinen tyyli, että kyllä kuules nainen on raskaimman taakan saanut aina kantaa, että älä siinä valita, että nytpä tiedät sinäkin mitä se on. Jotenkin toivoo, että kohdattais ihmisinä.

- Mä oon nyt kuulustellut sua lähinnä tässä mutta jos et tykkää kyttyrää, mä haluaisin kysyä, että mitä sä haluaisit mutta en kysy koska eihän me sellaisia pohdita eihän.

- Ei varmasti pohdita. Siksi en sulle tule koskaan kertomaan, että haaveilen valkoisesta pumpulihuoneesta, jossa olisi viileä raikas ilma, hienoinen tuuli. Olisi pehmeä pumpulipeti, jossa maata, se heiluisi hiljaa. Ei kuuluisi mitään, olisi täydellinen lepo.

- Kuulostaa paremmalta kuin hullujenhuoneen pehmustettu osasto.

- Todellakin. Vaan sinne joudun jos en nyt keksi mitä tehdä tähän oloon. Vieraita naisia en ala katsella, vaimoani en petä enkä jätä. Yritän löytää jonkun muun tien.

- Hieno homma. Istutaan useammin alas ja jutellaan. Mulla ei ollut aavistustakaan, että sulla on tollanen tilanne. Kyllä me jotain keksitään. Ystävät on sitä varten myös.

- Kiitti. Arvostan tätä. Tää on oikeestaan aika hienoa, en ees tajunnut, että minäkin voin rauhassa kertoa asioitani.

- Tottakai voit. Olenhan minäkin vuodattanut vaikka mitä sulle enkä edes ole tajunnut kysyä miten siellä toisessa päässä menee. Vaan tästä tulee muutos.

- Niin tulee. Ei epäilystäkään.