Tarkastaja saapuu kartanoon kuulustelemaan rikkaita, hyväosaisia ja erittäin omahyväisiä ihmisiä erään tapauksen johdosta. Hän kuulustelee jokaista vuorollaan ja naamiot putoavat vähitellen jokaiselta.

Jotenkin näin meni juuri Yle Areenasta katsomani elokuva. Tämä leffa on varmasti yksi parhaita mitä olen nähnyt filosofisessa mielessä. Pisti todellakin ajattelemaan, että se miten ihmisiä kohtelee jokapäiväisessä elämässään voi lopulta johtaa loppuratkaisuun, joka on jatkumoa näistä jokapäiväisistä kohtaamisista. Ensinnäkin olen vahvasti sitä mieltä, että sanonta "kenellekään ei anneta enempää kuin hän kestää" on kyllä yksi maailman surkeimpia valheita ja tekopyhyyden tiivistys eikä pidä lausahdus mitenkään paikkaansa. Ne keiden huulilta olen tämän lauseen kuullut, ovat olleet niitä, jotka eivät itse ole suurempia romahduksia kokeneet mutta luulevat tietävänsä asiasta jotain.

Yleensä kestäjät ovat niitä, jotka yrittävät huolellisesti elää niin, että kuuntelevat muita ja tsemppaavat heitä. Ovat kivoja ja ystävällisiä. Heihin kyllä tukeudutaan ja kaikki elämän kuonat vuodatetaan heidän ylleen mutta sen jälkeen on ihan samantekevää miten tämä tsemppaaja pärjää. Tämän mietteen taustalla on eräs tuntemani tyyppi, joka sai kestää ihan järkyttävää koulukiusaamista mutta päätti silti pysyä hyvänä tyyppinä. Sitten oli myöhemmin auttamassa muita ja kun hän antoi itsensä ihmissuhteeseen, oli hän siinä vilpittömästi ja kaikkensa antaen ja vielä se pahin: luottaen. Siitähän seuraa väistämättä hirveitä pettymyksiä ja nyt tuntuu pahalta nähdä tuo ihminen täysin särkyneenä. Ei oikein enää millään keinolla olla saatu häntä ehjäksi vaikka kovasti ollaan yritetty.

Ei tämä minun tajunnanvirta tässä kirjoituksessa liity varmaan kovinkaan tiiviisti näkemääni Tarkastaja -elokuvaan mutta ei kai sillä niin ole väliä. Ainakin sen liittyy nykyiseen "olen menettänyt uskoni ihmiseen" -angstiini. Ihania nämä ihmisen mielensiivouskriisit. Ennen taisin olla enemmäkin passiivis-aggressiivinen tyyppi ja sitä kautta on kuonaa kerääntynyt ja niitä nyt puran. Nykyisin taidan olla puhtaasti vain aggressiivinen. Pois eestä kivet ja männykävyt - mummo vihaa maailmaa! Kun minä tästä selviän niin alan taas hyväksi ja kivaksi ihmiseksi, jos mua sattuu huvittamaan.