”Se tapahtui kun olin semmonen parikymppinen. Olin tosi ihastunut poikaystävääni Haraan ja ylpeänä hänet esittelin pubissa parhaalle ystävälleni Anitalle. Siinä sitten aikaa kului ja kerran Hara sitten kysyi, että lähdettäiskö teidän mökille ja otetaan Anita mukaan. Vähän ihmettelin mutta sitten mietin, että ainahan meidän jengissä ollaan oltu milloin missäkin reissussa, joten hain mökin avaimen ja viikonloppuna lähdettiin.

Alettiin sitten lämmittää mökkiä ja saunaan tulia. Taas ihmettelin miksi Hara ja Anita käyttäytyy niin omituisesti ja hakevat halkoja yhdessä ja viipyvät. Pian ymmärsin tietysti miksi mutta mun tapana ei ole raivota näissä tilanteissa vaan päätin katsoa loppuun asti koko systeemin.

Niin se ilta sitten päättyi siihen, että laitettiin pönttöuuniin tulet ja mentiin kaikki peteihimme. Tänä päivänä en ymmärrä miten tyhminä ne mua piti kun alkoivat hillittömän seksishown siinä viereisessä sängyssä, yrittivät olla hiljaa mutta yritykseksi jäi. Tuntui, että valuin täyteen lyijyä, luulivat, että nukuin. Vähänpä tiesivät, että katsoin pönttöuunen tulta enkä uskaltanut liikkua milliäkään. Jos olisin liikkunut, olisin kävellyt keittiöön, hakenut veitsen ja tehnyt niistä kahdesta selvää. Joten en liikkunut, tuijotin vain tulta ja mietin millä tavoin tappaisin heidät. Mietin pienimpiäkin yksityiskohtia ja yritin hengittää. Siinä päätin, että jos en tapa heitä, minä odotan jonkinlaista kostoa sitten myöhemmin.

En pitkään aikaan ymmärtänyt miksi jähmetyin mutta myöhemmin tajusin, että trauman paikkahan se oli ja minun tapani reagoida traumaattiseen tilanteesen. Dissosiaatio on hyvä keksintö.

Aamulla herättiin ja pariskunta katseli minua suurinpiirtein peloissaan. Minä olin täysin rauhallinen, en näyttänyt millään tavalla, että tiesin yhtään mitään viime yönä tapahtuneesta. Toimin automaattisesti, pakkasin laukkuja. Tiesin, että jonakin päivänä minä saan antaa takaisin. En kyennyt ymmärtämään miksi minut piti tulla pettämään sinne, meidän mökille ja minun läsnäollessani. Eikö olisi mitään muuta paikkaa löytynyt? Paras ystäväni ja ensirakkauteni.

Myöhemmin kuulin heidän jatkaneen salasuhdettaan ja edelleen he kuvittelivat, etten ollut tajunnut mitään. Suhteensa loppui sitten ja Hara yritti tulla takaisin. Se tuli Tavastialla mun viereen ja raivona yritti heittää mun kaverin, Flibun pois mun vierestä istumasta. Hara käyttäytyi kuin olisi omistanut minut. Hara selitti, että kai mä ymmärsin, ettei hänen rakkautensa ollut loppunut vaikka hän ei sitten enää tullut minun luokse, että nyt hän olisi kyllä valmis. Kuuntelin tyynenä tarinat enkä sanonut yhtään mitään. Lähdin siitä sitten Flibun kanssa tanssimaan, sanoin vain että oli kiva tavata, nähdään taas. Hara jäi sinne istumaan ja melkein hyperventiloi, näytti jopa epätoivoiselta. Siinä oli mies, joka oli tottunut saamaan kaiken. Nyt ei saanut.

Sitten tämä Anita sattui rakastumaan ystävääni Flibuun. Anitalla oli pokkaa tulla luokseni pyytämään apua päästäkseen Flibun lähelle ja sitten iskeä tämä. Että hän ei ole koskaan kehenkään ollut niin rakastunut kuin nyt Flibuun, pliis auta mua. Katsoin Anitaa tyynesti ja sanoin tekeväni voitavani. Annoin tilanteen vielä hieman kehittyä ja Flibukin vähän taisi Anitaan ihastua. Oli enää sitä vaille valmista, että uusi suhde alkaisi. Flibu, luottokaverini, sitten otti asian ensin puheeksi mun kanssani. Tunnenko Anitan hyvin? Olisiko se hyvä nainen hänelle? Sitten pyysin Flibun viereeni istumaan ja sanoin: Flibu, älä koskaan koske Anitaan. Se nainen on salakavala huora. Sitten kerroin mitä minulle oli tehty ja Flibu katsoi mua järkyttyneenä. Ei jumalauta! Se huudahti. Tämä ei ole oikein! Näin ei ystäville tehdä! Flibu sanoi heti, että unohtaa koko eukon ja vetää Haraa turpaan. Älä vedä, sanoin, mä hoidan sen. Tuo pariskunta on saanut mut niin pahaan mielenhäiriöön, että mä en voi tätä normaalisti hoitaa mutta hoidan kyllä.

Sain pienen hyvityksen sitten Anitalta kun se itki mulle miksi Flibu oli muuttunut niin kylmäksi ja yhtäkkiä kaikki loppui ennen kuin alkoikaan. Katsoin taas Anitaa kylmästi sllmiin ja sanoin vain: Niin, sellaista se elämä on. Miksiköhän näin kävi. Anita tuijotti mua hetken ja sitten se tajusi. Sen jälkeen en enää ikinä nähnyt koko eukkoa. Siitä pidin huolen. Mutta ei kukaan muukaan meidän jengistä sitä enää halunnut nähdä kun tieto levisi.

Aloin sitten seurustella itse Flibun kanssa ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Kumpikin oltiin aikoinaan saatu pahasti siipeemme ja osattiin arvostaa toisiamme ja nauraa luusereille.

Hara se vaan rakasti minua edelleen. Teki kaikkensa päästäkseen takaisin ja hyvittäisi kaiken. Ei onnistu ikinä, tiesin ja edelleen olin aivan jäätä. Sitten kerran se soitti mulle kahden aikaan yöllä, että hän ei enää kestä, on pakko saada puhua asiat selviksi, voinko tulla luoksesi. Tuu vaan. Mikäs siinä. Flibu oli siinä mun kanssa ja katsottiin vaan toisiamme silmiin ja nyökättiin.

Hara tuli energisenä ja toiveikkaana mutta silminnähden järkyttyi kun näki Flibun. Minä oikein ystävällisenä sijasin sohvalle pedin Haralle, että mene siihen vaan nukkumaan, ethän sä enää pääse himaan kun dösät ei kulje. Sitten painuttiin Flibun kanssa sänkyyn ja pistettiin polkaksi. Koko yön. Estotta. Aamulla vihertäväkasvoinen Hara istui sohvalla ja katsoi lattiaan. Ei aikonut juoda aamukahveja vaan hipsi himaan. Varmasti yön äänimaailma kaikui korvissa. Siitä pidimme huolen.

Sitten tuli vuosien väli, asuin muualla ja tulin stadissa käymään. Mulla oli eka lapsi semmoinen vuoden ikäinen taapero ja toinen mahassa. Jostain Hara oli saanut kuulla, että olen siellä ja halusi tulla käymään. Ajattelin, että voisi olla hyvä nähdä se ja saada oma sairas mielensä rauhaan.

Hara tuli. Se ei tiennyt mitä se olisi sanonut. Mun lapsi hyppi sen päällä ja hihitti ja he leikkivät. Hara tuijotti vaan mua ja aukoi suutaan kuin kultakala. Siitä näki, että asiaa oli vieläkin. Aikamme siinä istuttiin ja saatiin asiat selväksi. Sitten pyysin poistumaan, jotta voin unohtaa kipuni ja jatkaa omaa elämääni. Hän lähti pää painuneena ovea kohti, katsoi vielä taakseen ja mä vaan tuijotin. Sitten se lähti.”