Meidän on aika nyt alkaa sanoa hyvästi, hän sanoo hiljaiseen tapaansa. Puristan puhelinta kädessäni ja tunnen miten suru hyökyy.
Nytkö se on varmaa? kysyn ja itku jo tuli. Itkemme yhdessä. Ei paljon puhuta, kaikki sanotaan siinä nyyhkyttämällä, ei tarvitse sanoja. Kerronko tytöille vai haluatko itse?
Mie sanon itte.

Puhelu päättyy sitten. Kaikki vuosikymmenien asiat olivat siinä läsnä, hyvät ja huonot, läpikäytyinä. Sopu, rakkaus, hyväksyntä jäljellä.

Alan käymään lapsenlapsen kanssa useammin vaarin luona vaikka matka on pitkä mutta se on niin tärkeä tehdä, että sitä ei jätetä väliin.

Liikuttavaa katsoa miten vaarin ja pojan välit vain lähenevät matka matkalta. Poika oppii tunturin, maisemat, kylän. Hän alkaa ymmärtää, on jo sopivan ikäinen. Hän istuu koko ajan vaarin vieressä, selittää tietokonepeliään innoissaan ja vaari hymyilee hiljaa hyvin onnellisena. Vaarin kainaloon. Siinä on paras olla. Poika hymyilee minulle, mummolle, sieltä, hihittelee. Vaari on onnellinen.

Tiesin, että tämä matka olisi viimeinen. Yllätämme vaarin, hän ei tiedä, että tulemme. On viimeinen isänpäivä, viimeinen vaarinpäivä. Hyssyttelen poikaa, että ei huudella mitään vasta kuin ovella, että vaari ihmettelee. Juu! Hysss! Sitten ovelta poika huutaa: vaari, mä tulin! ja vaari tuijottaa silmät suurina yrittäen ymmärtää, että poika on todella siinä. Poika juoksee suoraan vaarin kainaloon niin, että vaari heikkona melkein kaatuu sohvalle kyljelleen. Sieltä kuuluu kummankin hihitystä. Poika heti alkaa selittää asioitaan innoissaan ja näkee miten tärkeää hänelle on olla siinä, tuttu paikka, hänen ihmisensä lähellä.

Vierailu oli haikean kaunis. Mies ei enää tämän jälkeen näkisi poikaa, poika ei vaariaan mutta päätimme iloita jäljellä olevasta ajasta. Vaari taputtelee pojan päätä ja jallittaa jutuillaan, nauravat. Vaari pahoittelee ja sanoo: mie en nyt sitten voinut sinua kalalle viiä ja opettaa niitä hommia ja porohommatkin jäi nyt. Poika hymyilee, ei ihan ymmärrä vielä mistä on kysymys.

Viimeinen ilta. Mies on aivan heikkona. Naapuri tulee käymään, kysyy miten menee. Huonosti, mies vastaa. Hän yrittää istua sohvalla ja taistella unta vastaan. Silmät menevät kiinni silti ja mies vajoaa uneen. Hän ei silti halua vielä lähteä. Ei vielä. Sinnittelee vielä, avaa silmät.

Viimeinen yö. Hän on vaipunut jo ikuisen unen kynnykselle. Hengitys on hyvin raskas ja siitä kuulee, ettei enää mene kauan. Tyttäret silittävät isänsä kättä ja hiuksia, pyyhkivät kyyneliään, puhuvat kauniisti tälle vielä kun iskä hengittää, ehkä hän kuulee. He jättävät viimeisiä hyvästejä sydän pakahtumaisillaan. Isän sisaret ovat kaikki myös läsnä mutta ovat etäämmällä, jotta tyttäret saavat olla isänsä tykönä. Lempeät sanat soljuvat. Sitten iskä lähtee ikuiseen uneen. Kiitos iskä kaikesta.

Minun tehtäväni oli kertoa pojalle, että nyt vaari sitten lähti tuonne tähdelle, osoitan tähteä. Myöhemmin poika selittää, että vaari on kuussa ja vaari on ihan väsynyt ja vilkuttaa sieltä.

Hyvästi rakas. Lähdit taivaallisille palkisille, vapaa sielu. Tunturissa tuulen kanssa, yläilmoissa leijuen.