Hän oli kuin SS-upseeri, aivan kuin elävä arjalaisen sotilaan määritelmä: kaksimetrinen, harmaat silmät, vaaleat hiukset. Hän seisoi siinä ryhdikkäänä univormussaan  vieressään toinen sotilas. Olimme leningradilaisessa yökerhossa ja mies oli venäläinen upseeri.

Menin hakemaan häntä tanssimaan, hänen hymynsä ulottui hänen silmiinsä ja hän näytti sormella: da, yksi tanssi, kyllä sopii. Ja niin me tanssimme. Ja tanssimme. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, hän puhui venäjää ja minä suomea ja ontuvaa venäjää, silti keskustelu oli ymmärrettävää. Hän esittäytyi Sashaksi ja toinen sotilas Igoriksi ja pyysivät saada istua pöytääni. Ilahduin ja sanoin tottakai, istukaa olkaa hyvä, pazalusta. Miehet laskivat koppalakkinsa pöydälle ja istuutuivat.

Upseeri ja herrasmies otti tilanteen haltuun: pöytään tilattiin vain ja ainoastaan minua varten suklaata, syötävää ja juomaa. Hän kohteli minua kuin kuningatarta, hän kaatoi minulle shampanskojea, katsoi silmiin. Sasha halusi tietää mistä musiikista pidän. Sitten hän nousi pöydästä ja meni bändin laulajan luo vaihtamaan muutaman sanan. Laulaja sanoi englanniksi: laulan seuraavaksi bluesin ja se on omistettu tuolle kauniille naiselle. Sasha nousi ja pyysi minut tanssimaan kanssaan. Tanssimme elämäni ikimuistoisimman bluesin. Kaikki oli täydellistä.

Jossain vaiheessa pöytäämme asteli mies ja hän puhutteli Sashaa varsin vakavasti. Sasha iski minulle silmää kun mies poistui ja ymmärsin muutamasta sanasta, että oli tullut varoitus. Viereisessä pöydässä oli minun matkaseuraani ja eräs heistä oli suomalainen sotilas. Hän kuiskasi minulle: tiedätkö ollenkaan minkä arvoinen sotilas tuo sinun ystäväsi on ja sanoi sitten miehen sotilasarvon. Enhän minä tiennyt eikä sillä arvolla ollut niin väliä. Sasha oli ihana.

Kun iltamme päättyi, me vilkutimme toisillemme hymyillen. Seuraavana päivänä lähtisin kotiin ja tiesin, etten unohtaisi tätä iltaa ikinä.

Dazvidanja. Otshin harasho. Ruskij druk. Ja ni gavarit paruskij. Kak privet.