Kaupunginjohtaja kutsui arkkitehdin puheilleen, tarjosi tälle kahvia ja vegaanipalloja samalla kun esitteli tarjoustaan.

- Kuulepa, voisitko suunnitella meidän kaupungin paraatipaikalle asuintalon? Tyyli on sinun päätettävissäsi, tulevan talon vieressä on tosin vielä joitain vanhoja jugend-taloja, jotka pikkuhiljaa hävitetään, tottakai, uusien tieltä. Nyt yksi niistä on juuri revitty alas ja tontti olisi tyhjä.
- Se kyllä käy! Minäpä suunnittelen siihen modernin, kätevän kerrostalon. Tulen heti ensi viikolla ja esittelen piirustukset, selitti arkkitehti ja sulloi vegaanipalloja suuhunsa.

Sitten arkkitehti juoksi kotiinsa taluttaen samalla ekolautaansa. Hän oli hyvin innoissaan kun viimein oli tilaisuus suunnitella jotain aivan erityistä ilman rajoituksia. Viimeinkin! Teen nyt jotain ihan omannäköistä.

Hän hengitti syvään piirustuslautansa edessä juuri ennen piirroksen aloittamista. Hän piirsi yötä päivää herkeämättä vain tähän erikoistaloonsa keskittyen. Arkkitehti oli varma, ettei mitään tälläistä taloa ole vielä nähty tässä maassa, toteutukset ovat tuoreita (fresh) ja aivan ainutlaatuisia (original).

Talo sitten pian valmistui ja arkkitehti piti puheen ennen kuin asukkaat pääsivät sisään. Kymmenet muuttokuormat hurisivat malttamattomina ja arkkitehti aloitti puheensa:

- Asukkaat. Kuten näette, olen tuonut kylän keskelle kaupunkia. Talossa on aivan tarkoituksella lasiset parvekkeet lattiasta kattoon, jotta ihmisten parveke-elämä tulee muillekin läsnäolevaksi. Tulee ihanaa kirjavuutta ja elämänmäiskettä. Ei tarvitse kuin katsoa ylös ja näkee kaikkien parvekehuonekalut, kuivuvat pyykit, sukat, alushousut, aurinkoa ottavat yläosattomat ihmiset, ulosvientiä odottavat biojätepussit - kaikki on siinä silmäin edessä. Myös asuntojen ikkunat ovat seinäin kokoisia, jotta urbaani vivahdus tulee asukkaiden ilon lisäksi myös ulkomaailman riemuksi. No niin, asukkaat, astukaa sisään! Iloitkaa! Olemme kaikki yhtä! Elämme yhdessä sananmukaisesti!

Lasiparveketalo oli niin kohuttu ja suuri menestys, että kaupunginjohtaja tilasi vielä toisen. Tällä kertaa hän toivoi seuraavan puretun jugend-talon tilalle rakennettavaksi ilmavaa, modernia taloa ilman parvekkeita. Edellisen valmistuneen talon parvekkeet kun olivat kaikki talvella pudonneet kovien pakkasten aikana niin nyt oli hyvä ajatella uudella tavalla. Kaupungin kassaherraa oli sylettänyt vahingonkorvausten maksaminen parvekkeelta pudonneille asukkaille, hautajaiskulut kun ovat kovin kalliit nykyisin.

Arkkitehti meni taas toimistoonsa onnentunteen vallassa ja alkoi työhönsä. Hän suunnittelisi taas aivan erilaisen talon, sellaisen mitä ei ole vielä arkkitehtien kynästä koskaan tullut.

Uudet asukkaat olivat taas kadulla odottamassa pääsyä uusiin asuntoihinsa. He katsoivat betonielementeistä rakennettua kuutiota, jonka seinät oli päällystetty täysin yllättäen lasilevyillä, joista sieltä täältä tuli erikoisia teräsputkia. Näin pyrittiin taas urbaaniin eleettömyyteen, jossa ankeat yksityiskohdat toisivat kaivattua kuria muuten niin luovaan muotoiluun (creative design). Koska asuntojen ikkunat olivat lasilevyjen takana, voitiin hyvällä syyllä odottaa, että raitis ilma ei turhaan tullut koteihin, joihin kaikkiin oli asennettu tietysti koko talon kattava tehokas ilmastointi. Sen uskottiin tuovan oikein hyvän hengitysilman mutta kustannuksia säästääkseen, oli kaupunki laittanut mittariin eston, joka lopetti ilmastoinnin puoleksi vuodeksi kerrallaan. Tällä ei ole mitään muuta vaikutusta kuin energiakulujen säästöt.
Arkkitehti oli tässä vaiheessa jo hyvin ihastunut vihreään siirtymään ja mietti jo seuraavaa rakennusta, jossa aikoi viedä idean vähän pidemmälle.

Kaupunginjohtaja puratutti sitten kolmannen jugend-talon, jotta siihen voitaisiin vielä tehdä kaupungin upein ja modernein talo. Hän antoi arkkitehdille täysin vapaat kädet mutta toivoi tämän soveltavan vihreää siirtymää kaikin tavoin erityisesti energiankulutusta ajatellen. Arkkitehti nieleskeli tässä vaiheessa jo kiihkeästi, hiki valui pitkin niskaa, hän tunsi olevansa elämänsä huipulla ja nyt viimein hän saisi käyttää kaiken mielikuvituksensa suunnitellakseen aivan ainutlaatuisen talon. Niin hän myös teki.

Talo tehtiin tarkoituksella peitteiden alla niin, ettei kenellekään ulkopuolisella ollut hajuakaan mikä talo sieltä paljastuisi. Viimein koitti paljastuspäivä ja puolikaupunkia tuli paikalle katsomaan tätä suurta hetkeä. Talon alta puretun jugend-talon entinen asukas itki suuria kyyneliä holtittomasti. Naapuritalon Domina tuli ruokatunnille ja jäi seuraamaan juhlahetkeä. Hän naputti määrätietoisesti ruoskaansa kiiltonahkasaapastaan vasten ja tuijotti arkkitehtiä. Arkkitehti huomasi jämäkän katseen ja jäi myös tuijottamaan nieleksien, kieltään ulkona heiluttaen. Hän melkein jo hyperventiloi koska tänään toteutuisi hänen kaksi haavettaan yhden sijasta.

Arkkitehti aloitti puheensa, joka tuntui vaikealta toteuttaa koska hän tärisi holtittomasti, huohotti ja heilui. Viimeinkin, viimeinkin hänen äärimmäinen unelmansa toteutuisi sekä taiteen että arkkitehtuurin alalla. Kädet huomattavasti täristen hän avasi paperin, jossa hänen puheensa sijaitsi.

- Tämä kohta paljastettava talo on kaupungin sielua parhaimmillaan. Se kuvaa dynaamisuutta, tehokkuutta, äärimmäistä kauneutta. Se on täydellinen, jos suotte. Olen opiskellut vaativat arkkitehdin opinnot tehdäkseni tämän talon, tutustunut taiteeseenkin ja laittanut suunnitteluun koko sieluni. Mitään tälläistä ei ole koskaan ollut täällä kaupungissa eikä tulekaan koska minä lopetan urani tähän. Tässä on kaikki mitä minulla on ikinä antaa työssäni. Äärimmäinen panokseni.

Talossa on otettu ekologisuus huomioon erittäin korkealla tasolla. Siellä ei ole minkäänlaista lämmönhukkaa, minkäänlaista muutakaan kulutusta ilman vastuullisten asukkaiden panosta. Huoneistot ovat betonista ja muun muassa keittiönkaapit käytetyistä banaanilaatikoista kootut. Mitään turhaa - kuten kaakeleita tai tapetteja tai maalattuja seiniä - ei ole! Pah! Kuka niitä haluaa! Luonto kuolee jo muutenkin! Myöskään sisään ei saa tuoda huonekaluja kuin vain minimin sillä kun et omista mitään, olet onnellinen! Ja vastuullinen, me emme saa unohtaa tätä. Talossa ei ole lämmitystä, eikä ikkunoita. Jos sähköä taloon halutaan, pitää kunkin asukkaan vuorollaan ajaa sähkönlatauspyörällä kaksi tuntia kerrallaan kellarissa. Vesiputkistosta en osaa vielä varmuudella mitään sanoa, jotain pitää vielä valmistella kuulemma. Myöskään talossa ei ole niin sanottua pääovea vaan sinne kuljetaan juuri tuon kellarin kautta, jossa kovaäänisestä kuulee heti sisään tullessa huudon: Ole vastuullinen! Polje pyörää! Sen jälkeen tarkastaja katsoo kassit onko asukas viemässä mitään asiatonta taloon kuten esimerkiksi punaista lihaa tai herra paratkoon! Trumpin kuvaa! Nyt, ottakaamme peitteet talon päältä pois ja nauttikaamme kauneudesta! Yksi. Kaksi. Kolme. NYT!

Peitteiden alta paljastui aivan upea musta kuutio. Ei mitään muuta. Pelkistettyä kauneutta. Zen. Lukuunottamatta takaseinällä olevaa rakennelmaa, jonka avulla yritettiin kuivata kosteusvaurioita.

Sitten arkkitehti huomasi taas Dominan tuijotuksen. Domina alkoi lähestyä, arkkitehti huohotti ja tärisytti leukaansa. Domina nappasi tätä korvasta ja alkoi raahata häntä kohti liiketilaansa. Ovi pamahti lujaa kiinni. Pariskunta katosi näkyvistä.