keskiviikko, 12. kesäkuu 2019

Itku

”Tänään oli pakko itkeä pari tuntia. En mä yleensä itke mutta nyt viimeinkin sain tunnetulpat pois. Surin koko mennyttä avioliittoani ja kaiken muun siihen päälle. Huomasin miten mua hävetti itkeä, olenhan vahva suominainen, kestän mitä vain. Asennetta vaan niin hyvä tulee.

 

Mutta mä en jaksa just sitä: jaksamista. Aina vaan yritä, yritä, tsemppiä, ei meitä naisia ole paperista tehty, ollaan pärjätty ja pärjätään. Joo, joo. Pärjätään kyllä ei siinä mitään. Huulet viivaksi, heikot nyyhkii.

 

Tuli sellainen ajatus, että käsite ”suominainen” oli ajankohtainen talvi- ja jatkosodan aikoihin kun miehet oli rintamalla ja naiset hoiti kotirintamalla hommat. Silloin ei turhia inisty vaan tehtiin kun oli tehtävä, pärjättiin kun oli pärjättävä. Niillä miehillä oli varmasti pahemmat oltavat. Vaan tuntuu, että se käsite on jäänyt päälle vielä nykyaikanakin. Muistan ikuisesti sen päivän kun räntäsateessa kannoin ostoskasseja ja edessäni meni Minun Mieheni kantamatta yhtään mitään mutta ei myöskään pitänyt minulle ovea auki, joka lämähti edessäni kiinni. Kun pääsin pihalle, seisoi äijä ihailemassa venäläisiä naisia, joista autossa sitten totesi, että on noi venäläiset naiset sitten upeita, että kyllä sunkin pitäisi vähän ajatella ulkomuotoasi. Jo ihan tän meidän suhteenkin takia. Katsoin mykkänä yllättävästä kommentista ja katsoin myös miehen huoletonta naamaa parransänkineen ja kulahtaneita arkivaatteita. Että silleen. Miten tähän on tultu? Miten olen tottunut tähän? Oma syy tietysti. Eihän vastuu ole kuin minulla - suominaisella. Niin kuin kaikki muukin vastuu näemmä.

 

Se oli jotenkin surkea avioliitto lopulta vaikkei se niin alussa tietysti ollut. Silloin me kumpikin näimme vähän vaivaa mutta kun lapset syntyivät, alkoi iänikuinen vääntö kaikesta. Mies kutsui lapsia korvallisiksi perseiksi ja jankkasi heille, että luuletteko että teillä on jotain oikeuksia tässä talossa vain koska olette lapsia. Hänestä se oli hauskaa. Minä mykkänä vieressä kunnes kivahdin ukon hiljaiseksi. Sitten alkoi hyökkäykset minua kohtaan: eukko, kyllä sun pitää sänkyyn tulla muutenkin kuin nukkumaan. Mulla on hirveä kankkunen. Ala tulla. En tullut. Vieraannuimme.

 

Joo, joo. Itsehän alistuin ja kestin, olisi pitänyt jo aikoja sitten tajuta, ettei minun kannata tehdä kahta työtä perheen talouden eteen. Kun selvisi että ukko oli tehnyt montakymmentä tonnia velkaa ties mihin ja minun töissä käymiseni oli ollut täysin turhaa, lähdin lasten kanssa.

 

Suomi on täynnä ihania kunnon miehiä, Suomi on täynnä ihania kunnon naisia. Miten nämä ihmiset kohtaisivat toisensa? Miksi yhteen menevät monesti he, jotka rikkovat toisensa? MItä tapahtuu hyvän alun jälkeen? Pitäisikö ihmisten elellä vain yksin ja tajuta, ettei ihmiset voi sitoutua, olla hyviä toisilleen, mitään. En tiedä enää mitä ajatella.

 

Mies ja nainen tapaavat: enpä tiedä, toi on tuon näköinen. Väärät vaatteet. Jotenkin outo. Eihän sillä ole edes rahaa. Liian tavallinen. Sä olet muuten ihan kiva mutta laihduttaisit vähän niin palataan asiaan. Olet hyvä tyyppi mutta mä en haluakaan sitoutua. Variaatioita on riittävästi. Ihmiset etsivät suhdetta, toivovat hyvää ihmistä. Kun löytyy, haluaakin jotain muuta.

 

Enää minun ei tarvitse olla vahva, ei tarvitse jaksaa enempää kuin jaksan. Saan olla herkkä. Jos minua ei kukaan rakasta sellaisena kuin olen, en minä tarvitse ketään. Jos minua ei kukaan hyväksy sellaisena kuin olen, voin elää yksinkin. Haluan että sydämeni pysyy puhtaana ja sieluni tuntee. Kaiken ei tarvitse olla särötöntä ja siistiä, kunhan on tilaa hengittää.

 

Itkin riittävästi. Vuosikymmeniä säilömäni kyyneleet puhdistivat veneeni purjeet. Purjeveneeni suuntaa nyt aavalle merelle etsimään uutta mannerta. Lähtösatamaan jäi vanha lasti, uutta en ottanut.” 

 

maanantai, 21. tammikuu 2019

Isäni lääkekaappi

”Kiinnitin vanhan lääkekaapin uuden kodin seinään. Se oli minun isäni lääkekaappi. Hän sai sen kerran 50-luvulla  työpaikaltaan joululahjaksi. Isällä ei sille ollut paljon käyttöä koska hän oli aina hyvin terve mutta kyllä siellä Hota-pulverit ja kuumemittari vuosien aikana säilytettiin. 

 

Isä oli samassa työpaikassa 50 vuotta. Hän aloitti siellä nuorena poikana mutta välissä hän oli Syvärillä käynyt sotansa ja sieltä palasi samaan työpaikkaan ja oli siellä töissä eläkeikään asti. Työnantaja, tuo vanha kunnon patruuna, oli sanonut, että hän laskee työvuosiin myös sotavuodet, niitä ei vähennetä ja eläke tulee täytenä kaikille hänen työntekijöilleen. Isä rakasti työtään, kärsi sotamuistoista mutta piti perheestään parhaan mahdollisen huolen. Äitiämme hän rakasti lempeästi elämänsä loppuun asti.

 

Tuli vanhuus. Äiti joutui hoitokotiin, jossa hänet öisin sidottiin sänkyyn. Äiti jyrsi siteet irti hampaillaan yöllä niin, että hampaat halkesivat. Isä joutui katsomaan riutumista ja taistelua pitkään ja hän oli hyvin järkyttynyt vanhuuden kärsimyksistä ja siitä, että millainen hänen vaimonsa loppuelämä oli. Isä tunsi suurta huojennusta kun vaimo pääsi haudan lepoon.

 

Mitä vanhemmaksi isä tuli, sitä enemmän hän mietti miten käy kun siitä vielä vanhenee. Tuli ensimmäinen lääke, verenpainelääke, jonka isä asetteli lääkekaappiinsa. Tuli kipuja, särkyjä, vointi huononi. Sotaveteraanille oli kova paikka menettää itsenäisyytensä ja toimintakykynsä. Hän jo kerran taisteli Suomen itsenäisyydestä mutta nyt hän ei enää jaksa eikä pysty taistella omastaan. Isä alkoi puhua, että hirttää itsensä, jotta välttyy elämänsä lopun kärsimyksistä. Hän haluaa vaimonsa luo.

 

Eräänä päivänä hän soitti meille lapsille puhelun ja sanoi, että nyt hän sen tekee. He saivat puhuttua kaikki asiat selviksi, jokainen tiesi, ettei tapahtuvaa voi estää. Joten oli hyvästien ja kiitosten aika. Kiitos isä kaikesta mitä eteemme teit, olit hyvä isä. Kiitos lapset, oli kunnia olla isänne.

 

Minä sitten toiselta puolelta Suomea soitin poliisille, että käykää katsomassa isääni, hän on varmaan tehnyt itsemurhan ja annoin ohjeen miten taloon pääsee. Poliisit soittivat pian takaisin. He kertoivat, että sotaveteraani oli tiennyt miten asia hoidetaan varmasti loppuun. Verhot olivat ikkunoissa, kaikki mahdolliset ovet lukossa ja solmu oli niin vahva, ettei sitä meinannut saada auki. Nyt oli isä päässyt lepoon.

 

Ihmisestä itsestään ei jää mitään jäljelle. Muisto vain ja jokunen tavara. Nyt kun katson isän lääkekaappia, tajuan, että kyllä ihmisestä jää paljon muutakin jäljelle. Isä opetti minulle miten kohdellaan lähimmäisiä hyvin, tekemään työni kunnolla, yrittämään parhaani. Hän opetti myös lopulta myös sen, että ihmisellä on myös oikeus lähteä. Ikävöin isääni edelleen ja ymmärrän täysin hänen ratkaisunsa. Hän eli täyden, hyvän elämän. Vähiten vanha sotaveteraani olisi ansainnut vastoin tahtoaan kitua sairaana loppuun asti.”

keskiviikko, 9. tammikuu 2019

Vanhempi mies tykkää nuoremmista naisista! Järkyttävää!

Viikon verran on ollut hirveä kohu jostain ranskalaisesta miehestä, joka kehtasi tunnustaa tykkäävänsä nuoremmista naisista. 

 

Mitä sitten? Onhan se nyt jokaisen oma henkilökohtainen asia minkälainen ihminen miellyttää? Ketä enää yllättää/järkyttää, että vanhempi mies tuntee vetoa nuorempaan naiseen? Kuinka monet vanhemmat naiset on jätetty kun ukot ovat löytäneet nuoremman? Luulen, että tämä on ihmisen biologiassa tai sitten niin, että vanhempi ihminen on ulkonäöltään vanhempi mutta sielultaan ikuinen parikymppinen.

 

Sitä paitsi ajat ovat muuttuneet. Tuo ei ole enää miesten etuoikeus. Tunnen lukuisia jopa minua vanhempia naisia, jotka seurustelevat kolmekymmentäkin vuotta nuorempien miesten kanssa. On ihan aitoa rakkautta, myös pelkkää seksiä joillakin, ihan samanlaista ihmissuhdekirjoa kuin omankin ikäisten kanssa. On ollut naisia, jotka ovat silmät kiiluen käyneet nuoren miehen haaroväliä puristelemaan. Naisia, jotka vain ovat löytäneet niin lujan yhteyden nuorempaan mieheen, että se on ollut menoa kummallekin. Tunsin naisen, joka oli seksisuhteessa lapsensa koulukaverin kanssa. Mutta tunsin myös miehiä, jotka aidosti rakastivat nuorempia naisiaan ja naiset heitä. 

 

Kyllä minäkin parikymppisenä muistan kun tanssin vanhan miehen kanssa ja hän silmät melkein kyyneleissä sanoi minulle: olet niin nuori, ihosikin on niin nuori. En kokenut sitä mitenkään ällöttävänä vaan tajusin, että voi olla kovakin paikka ymmärtää että kohta kaikki on ohi ja muistaa omaa nuoruuttaan. Nuorena sain myös törkeitä ehdotuksia viisikymppisiltä miehiltä mutta olen hyvä vastaamaan törkeästi takaisin niin olen saanut olla rauhassa lopulta. On minulle tapahtunut pahaakin mutta haavat pitää hoitaa ja pitää yrittää tulla henkisesti vahvaksi ja tehdä kaikkensa ettei toisten ihmisten tarjoama kuona tartu. 

 

Minusta kaikki tämä on pelkästään inhimillistä. Vaan taas tässäkin yllättäen miestä halveksitaan ja arvostellaan kun se nyt tolleen kehtaa ilmaista mielipiteensä. Esimerkiksi minun elämääni kyseisen kirjailijan naismaku ei vaikuta mitenkään. En koe olevani mitenkään loukattu tai häpäisty ikäni vuoksi. Paljon kommentteja oli siitä miten ei voi sekoittaa fyysistä ja oikeaa rakkautta toisiinsa, että on jotenkin väärin jos ei rakasta toisen arvokasta sisintä. Kyllä voi. Ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja rakastaa. Kaikki eivät vain voi enää rakastaa kun toinen rupsahtaa, vanhenee tai jotenkin rumenee. Rumeta voi myös henkisesti. Eikä se toisen tapa ”rakastaa” muutu vaikka häntä siitä tavastaan pilkataan. Henkisiä rakenteita on niin monenlaisia. Olen sen itsekin saanut kokea, olen kuulemma ihan kiva mutta… Eihän meillä olisi rakkaussurujakaan jos kaikki rakastaisivat toistensa kauniita sieluja ja kunnioittaisivat. Lopulta, ikävä kyllä, primitiivisyys puhuu. Elämässäni olen eniten törmännyt tähän puoleen.

 

Pedofiilit on erikseen, siinä kulkee mun raja. Siitä normaalimmat viehtymykset on todellakin jokaisen oma asia. Voi vain toivoa, että kärsimystä ei olisi hirveästi ja jokainen jaksaisi kamppailla ihmissuhteessaan jos tarvetta on. Voi myös lähteä pois. Jos ihminen - mies tai nainen -  jankkaa kumppanilleen miten tämä on jotenkin rupsahtanut/tyhmä/vanhentunut ja siksi vähemmän rakastamisen arvoisen, ihannetapauksessa tämmöinen nillittäjä jätetään yksin nillittäämään ja etsimään sitä oman tasoistaan seuraa. Voi jos olisin tämän itse tajunnut aikoinaan ajoissa. Nyt tajuan ja siksi minusta ranskalainen kirjailija saa olla ihan mitä mieltä tahansa koska hän ei asu minun kodissani. Ei minun tarvitse häntä halveksiakaan. Mitä pahaa on siinä, että kiinnostuu kauneudesta ja nuoruudesta? Tykkäänhän minäkin vanhemmista, suorastaan vanhoista miehistä! 

sunnuntai, 30. joulukuu 2018

Uuden vuoden lupaus tai sen yritys

Milloin viimeksi olet aamulla herännyt kiireettä ilman, että käsi haroo puhelinta, että pitää katsoa mitä on facebookissa tai maailmalla tapahtunut, onko viestejä, onko joku yöllä soittanut? Milloin olet viimeksi herännyt unenpöppörössä, nauttinut siitä olosta, venytellyt, ajatellut kaikkea muuta kuin somea ja siellä pyörivää elämää, herännyt pikkuhiljaa, hiipinyt keittiöön kahvinkeittoon, ottanut vaikka lehden ja siinä lukenut?

 

Mietin tätä ja huomasin, että siitä on niin kauan aikaa, etten edes muista. Ainoa mitä mieleen tulee on se jatkuva vilinä päässä, pitää katsoa onko jotain uuttaa kiinnostavaa, puhelin käteen vähintään kerran tunnissa ja ensimmäiseksi aamulla. En pidä tästä. Ajatukset ovat alvariinsa muualla kuin tässä hetkessä.

 

Olen yrittänyt kaikenlaisia some-lakkoja eikä se ole onnistunut. Ikävä tosiasia on se, että monet harrasteet roikkuvat siellä facebookissa: hapanjuurileipurit, sukututkimus, käsityöt, sotahistorian ryhmät jne. Tällä kertaa pohdin, ettei kannata pitää täyslakkoa vaan yrittää järjellä vähentää turhaa netissä roikkumista. Tällä hetkellä ruutuaika puhelimen mukaan on peräti 3 tuntia 23 minuuttia, joka on kulunut yhteisöpalvelujen merkeissä. Aion kehitellä jonkun sähköjohdon, joka lyö sormille kun on kyylännyt nettiä yli tunnin.

 

Haluanko minä pitää aivot hälytystilassa jatkuvasti? Onko hyvä juttu että kun lapsenlapset tulevat kylään, mummon mieli hiipii typerään puhelimeen kun voi olla läsnä satasella pikkuisten kanssa heilumisessa? Muistan omaa edesmennyttä mummoani, joka ei tiennyt eikä edes olis välittänyt tuon taivaallista mistään appseista eikä härveleistä. Kun halusin häneltä jotain kysyä, hän näytti kaikella olemuksellaan, että olen tässä, kuuntelen, keskustellaan.

 

Enemmän ja enemmän havaitsen sitä poissaolemisen määrää varsinkin lasten läsnäollessa. Useimmat aikuiset naputtelevat milloin mitäkin laitetta ja monesti ahdistuvat kun ”häiritään”. Sitten kun lapsi alkaa oman laitteensa kanssa pelaamaan, samat aikuiset seisovat huolestuneena vieressä ja saattavat sanoa, että nyt olet kyllä ollut liikaa koneella. Sitten taas: mä nyt vaan äkkiä vilkaisen onko jotain...

 

Mikäs siinä, se on nykyaikaa ja hienoa, että lapset oppivat laitteiden sielunelämän jo pienestä. Silti en voi olla surematta kun näen ne kymmenet koululaisten alas taipuneet päät kun tutkitaan kännyköitä kaduilla ja toreilla. Maailma muuttuu, se on selvä enkä puutu muiden elämään.

 

Minä yritän uuden vuoden lupauksena ottaa taas vuosien jälkeen kirjan käteeni. Mieleeni muistui ne loistavat suomalaiset miesnovellistit, joiden monien ihan jokaisen kirjan luin. Sain tutustua miehen sielunelämään ilman some-tyylistä paheksuntaa ja vouhotusta. Ainoastaan öyhöttäjien kirjoja en tule lukemaan, mm. Jari Tervo ja vaimonsa ovat ilman muuta boikotissa. Haluan lukea puhdasta kerrontaa ilman vihjailevaa agendaa, joka saa minut somessa raivoihini. En kestä tekopyhiä tyyppejä ja sellaisia jotka asettuvat muiden yläpuolelle. Itse olen varmasti sellainen mutta yritän oppia siitä pois ja yksi hyvä konsti on vähentää räkättävää some-keskustelun seuraamista esimerkiksi.

 

PIdän tv:n kiinni mahdollisimman paljon. Tarkkailen möykkääkö joku laite koko ajan. Kuuntelen hiljaisuutta ja etsin kadonnutta sieluani. En seuraa Ylen ajankohtaisohjelmia, etten turhaan polta päreitäni enkä kuule yhtään mitään siitä paskasta mikä maailmassa nykyisin(kin) pyörii ja mistä ei saa puhua väärillä sanoilla. Vedän mummoni seinäkellon nakuttamaan, istun tuolissani tekemättä yhtään mitään järkevää. Opettelen taas olemaan läsnä. En kuuntele länkytyskanavia radiosta, ei ole tarvetta nauraa tyhjänpuhujien jutuille. Riittää kun nauttii Kansanradion viisaudesta, jota kuunnellessa aina tajuaa, että hyvä elämä on lopulta aika yksinkertainen juttu ja sitten voi laulaa rääkyvällä äänellä jonkun haikean biisin ja tuntee elävänsä. Ei tarvitse katsoa tutun pariskunnan Onnen Päivityksiä Facebookissa kun varsin hyvin tietää, että ovat ensi vuonna hakemassa viralilista avioeroa. Ei tartte yhtään mitään. Ei pelota hiljaisuus. Ei ole tylsää. Nimittäin olen elämäni varrella huomannut, että jokaisen oma pää on niin mielenkiintoinen, ettei tarvita ulkoa tulevaa ohjausta. Esimerkiksi jouluna eräät huolestuivat kun tein rusinakiisselin riisipuuron oheen, että eihän nyt semmoista saa kun pitää olla luumusta. Juu ei. Tätä minä just tarkoitan. Mennään kaikki taas jonnekin alkuperän äärelle. Sitä minä voi kenellekään selittää miten tuo luumukiisselijuttu liittyy tähän mutta ehkä jotenkin jos oikein tiristää. Ainakin tulee selväksi että jokaisen aivoissa on paljon mielenkiintoisia ajatuskulkuja kun niitä kuuntelee. Sitä minä juuri haluan. En ymmärrä enää mitä haluan sanoa. 

 

Kirja käteen. Puhelin pois enimmäksi aikaa. Ei telkkaria. Ehkä radion avaan silloin tällöin. Kokeilen viikon tätä. Katsotaan selviänkö hengissä vai lyönkö naapuria.

perjantai, 24. elokuu 2018

Treffitutkimusta

Tutkin tuossa aikani kuluksi treffiasiaa ja monet asiat avautuivat minulle. Tajusin niin selvästi missä on minulla mennyt pieleen ja mitä olisi pitänyt tietää ennen kuin menin treffeille. Laitan tässä luettelona jotkut havaintoni kaikille niille, jotka eivät treffikulttuurista mitään tiedä.

 

Taustatutkimukseni oli harras ja sitkeä. Katsoin nimittäin 10 kautta First Dates -nimistä brittiohjelmaa ja asiat varmistaakseni katsoin kaksi kautta First Dates Hotel -ohjelmaa. Tähän lisättynä sitten omat ja kavereiden kokemukset niin sain johtopäättelyn tehtyä.

 

  1. Ihmisellä pitää olla luettelo ihannepartnerin tyypistä, ”tick boxes” you know. Monilla ihmisillä oli ihan käsittämättömiä tärkeitä pointteja ja tämä arvio taas kertoo enemmän minusta kuin niistä luettelon pitäjistä. Esim. silmien väri pitää olla vihreä, kaikki muu tuhoaa treffit, mies ei saa leipoa tai hän on nainen, naisen irtoripset on pakollinen varuste tai… 
  2. Kun ihmisen tapaa sokkotreffeillä, pitää silmäillä tarkasti päästä jalkoihin ja arvioida ääneen erilaisia ominaisuuksia vähän samaan tapaan kuin ennen vanhaan nuoruudessani kun isännät ostivat hevosia pellolle. Hyviä lauseita, joita kannattaa käyttää seuraavilla sokkotreffeillä: Ai jaa, sulla tatuointeja, nyt tuli rasti ruutuun, joo, sulla on hyvät hampaat mii laik, ihana beba, saanko puristaa, naurat ja puhut juuri sopivasti. Oikeastaan ennen tätä vaihetta tulee kysyä mikä on viisivuotissuunnitelmasi. Sitten pohditaan nopeasti miksi kukakin on sinkku ja kuinka kauan. Sen jälkeen ällistellään miten ihmeessä SÄ voit olla vielä sinkku, että onko sussa jotain vikaa. Tai jos toinen ei miellytä, sanotaan lyhyesti okei.
  3. Hyvin tärkeää on flirttailu. Tämä minulle käsittämätön käytös oli mielenkiintoisinta antia. Nyt tiedän, että minun pitää katsoa toista veikeästi otsatukan alta samalla kun pyöritän kielellä pilliä, jolla juon Porn Star Martinia. Sitten peli kovenee, auon suutani ja katse muuttuu kohtalokkaasti, hiustupsua pitää myös pyöritellä samalla. Toista katsotaan jymäkäsit silmiin, silmät hieman viiruina, se on kuulemma seksikästä. Siinä kiihtyy sitten toinenkin ja alkaa vimmattu ilmeily. Tämä oli hirveän kiinnostavaa, en ole koskaan älynnyt flirttailla ja yritin ohjelmaa katsoessani tehdä saman perässä mutta se oli mahdotonta kun nauroin niin kauheasti.
  4. Naisen tulee pukeutua tissit paljastavaan pukuun rintaliivien puristaessa ulokkeet kiihottavasti yhteen ja tietysti niin, että näkyy. Jos mies sitten katsoo tätä tarjotinta, pitää miehelle ilmoittaa, että hän on sika. Että mitä helvettiä, katsoitko juuri tissejäni! Sitten kun ilmoittaa, että käy puuterihuoneessa, pitää samalla sanoa, että älä sitten katso takapuoltani. Miehen kaikki energia menee siihen, että hän ei sitten katso ja kun nainen tulee takaisin, pitää naisen vielä kysyä, että ethän tuijottanut ahteriani, ethän. Mies yrittää vaihtaa puheenaihetta ja vaikuttaa täysin platoniselta ihailijalta samalla kun flirttailee juuri sopivasti edelleen ja näyttää kiinnostuksensa naiseen juuri sopivasti, jottei vaikuta liian innokkaalta. 
  5. Miehellä pitää olla hitler jugend kampaus, ajaa kaikki ihokarvansa pois, parransänki on ehdoton. 
  6. On tärkeää olla mystinen. Ei saa missään nimessä olla liian avoin vaan sopivasti salaperäinen. Tämä on jännittävä näytelmä siinä kohtaa kun ensin ollaan kysytty järkyttävin elämän tapahtuma koska siinä ei saa silloin purskahtaa itkuun tai näyttää heikolta, ei saa paljastaa liikaa tai on epäkiinnostava.
  7. Useimmat ihmiset ovat treffanneet hirveitä sikoja, pahoja poikia tai naisia. Niinpä he päättävät, että nyt riittää, hän haluaa kiltin, välittävän ihmisen. Semmoinen sitten tulee siihen pöytään. Yhtäkkiä tämä kiltti, välittävä ihminen onkin jotenkin tyhmä ja epäkiinnostava, ei yhtään mystinen. Ei tästä mitään tule. Pitää jatkaa sikojen treffaamista ja itsensä haavoittamista. Tämä kunnon ihminen on ymmällään, mikä minussa on vikana, miksi en ikinä kelpaa. Voin antaa ohjeet: naura pilkallisesti, pidä toinen varpaillaan, vihjaile seksuaalisesti perversseistä haluistasi, sitten natsaa.

 

Aloin sitten muistella omia treffejäni vuosikymmenien varrelta. Ne ovat olleet hyvin erilaisia. Ääripäitä voisi olla esim. eräs, joka tarjoili minulle shampanjaa ja ilmeili omituisesti. Olin niin nuori silloin, etten ymmärtänyt outoa käytöstä mutta nyt tämän tutkimukseni jälkeen ymmärrän, että hän flirttaili. Harmittaa hirveästi kun ei silloin tajunnut. Voisin olla nyt tuomarin vaimo.

 

Toisena voisi mainita sitten erään metsurin. Hänen kosiotapansa olivat hieman erilaiset: hän karjahteli kesäyössä shortseissaan tanssien ja huusi: olet minun eukko, minä otan sinut itselleni. Aluksi oli ihan hauskaa katsella tätä luonnonlasta mutta siinä vaiheessa kun päästiin siihen kohtaan, jossa kuuluu sökellys kuola suupielestä valuen: elämä on kohdellut kaltoin ja isä aina vihasi mutta perkele minä olen mies, kato mun kivekset! Juu ei. Olin varovainen eikä minusta tullut juomarin vaimoa.

 

Aion järjestää pian itselleni treffit ja otan kaiken opitun käyttööni. Kunhan vain pysyn tarpeeksi mystisenä, kaikki menee varmasti hyvin ja pääsen vihdoinkin naimisiin.